Tuomarilinja oli alussa kireä kuin vilunkieli ja heti
alkuun jouduttiin pelaamaan kahden miehen alivoimalla. Sen puolustus ja
maalivahti Onni Hakkarainen hoitelivat kiitettävästi, kuten koko avauserän
Naantalin lähestymisyritykset. Erän puolivälissä Jonne Viitanen ja
Jääkarhujen keskittyminen jäi erätauolla pukukoppiin ja VG tasoitti vain kuudentoista sekunnin pelin jälkeen. Tuomarilinja muuttui pikku hiljaa, eivätkä edes päähän kohdistuneet taklaukset enää saaneet pilliin elämää. Kuusitoista minuuttia punnerrettiin tasaväkisesti, mutta sitten alkoi Jääkarhujen synkkä hetki. Ensin VG meni 2-1 johtoon ja hetken päästä vyörytti neljä maalia kahden minuutin aikana.
Kolmannessa erässä taisteltiin enää kunniasta. Erä olikin taas melko tasaväkinen, vaikka naantalilaiset onnistuivat erän loppupuolella tekemään pari lisämaalia. Jääkarhutkin tuulettivat jo yhtä maalia, mutta tuomareiden mielestä kiekko ei käynyt maalissa. Pari Jääkarhupelaajaa joutui valitettavasti jättämään pelin kesken loukkaantumisten ja sairastumisten vuoksi.
Tehopisteet: Juho Hietaoja 1+0, Jonne Viitanen 0+1,
Maalivahtien torjunnat: VG 30, KJK Onni Hakkarainen 35
![]() |
Mies paikallaan. Pontus Varpelaide karvasi peräänantamattomasti koko pelin. |
Teksti ja kuva: Tuomo Leikkola
Jääkarhujen C-nuoret kasvattivat hajurakoa sarjataulukon häntäpäähän voittamalla viime viikonlopun kotipeleissä HC Espoon 5-4 (0-3,4-0,1-1) ja Laitilan Jyskeen (0-0,1-0,4-2).
Jääkarhut saivat pitkästä aikaa riittävän määrän pelaajia kokoonpanoon. Lauantaina pelattiin HC Espoota vastaan 14 kenttäpelaajalla, kun vastustaja joutui tyytymään kahteen kentälliseen. Alku ei kuitenkaan näyttänyt kotijoukkueen kannalta kaksiselta, sillä erän puolivälissä espoolaiset olivat jo kolmen maalin karkumatkalla. Jääkarhut pelasivat huolimattomasti, eikä vähälukuisen vastustajan väsyttämiseksi tarvittavaa vauhtia saatu pidettyä yllä.
Toisessa erässä Miika Kujansuu aloitti KJK:n maalinteon pistettyään sisään Tuomas Kankaan maalin takaa tulleen erinomaisen syötön. Tästä eteenpäin espoolaiset antoivat tasoitusta, sillä heidän ylivoimaisesti paras pelaajansa otti 2+10 minuuttisen suunsoitollaan. Jääkarhut saivat tähtäimensä lopulta kuntoon ja tekivät kolme maalia alle kolmessa minuutissa. Erätauolle mentiin KJK:n 4-3 johtoasemassa.
Kolmannessa erässä Jääkarhut sortuivat taas vanhaan
syntiinsä eli hölmöjen jäähyjen ottoon. Tämä oli koitua kohtalokkaaksi,
sillä HC Espoo pisti pelin tasoihin erän puolivälissä pelattuaan kahden
miehen ylivoimalla. Ottelun ratkaisumaalin teki kuitenkin minuutin päästä
alivoimalla
Sunnuntain peli osoitti taas sen, miksi jääkiekko on Suomen ylivoimaisesti suosituin urheilulaji. Kun suosikkivastustaja Ässät jäi kolmosdivariin, sai Laitila kunnian kokea ainutlaatuisen kankaanpääläisen huutomyrskyn. Kumpikin joukkue sai peliin kolme kentällistä, sillä tällä kertaa Jääkarhuja vahvisti kaksoisedustuksella hienosti kolme Parkanon Kiekon kenttäpelaajaa ja varamaalivahti kaupan päälle. Virtaa oli ensimmäisessä erässä pelaajilla jopa liiaksikin. Vauhtia riitti, mutta kiekko ei pysynyt lavassa. Ensimmäisessä erässä tilastomerkintöjä kertyi vain parista KJK-jäähystä.
Toisen erän puolivälissä Jonne Viitanen taisteli kiekon hyökkäyspäässä itselleen ja Miika Kujansuu siirsi sen maalin toiselle laidalle, josta Samuli Leikkola kauhaisi kiekon maaliin. Taklaukset kovenivat ja tuomareiden runsaskätisesti jakamat välillä mielikuvitukselliset jäähyt saivat katsomossa aikaan tunnelmaa.
Kolmannen erän alussa Janne-Julius Juhola vei Miika
Kujansuun syötöstä Jääkarhut 2-0 johtoon. Puolentoista minuutin päästä
Laitila kavensi ylivoimalla. Vain minuutin päästä KJK pääsi pelaamaan
ylivoimaa ja
Näin seurayhteistyö tuotti hienon urheilutapahtuman. Seuraava C-nuorten kotipeli pelataan sunnuntaina 19.2., jolloin vastaan tulee EPS Espoosta.
Tehopisteet viikonlopun peleistä: Miika Kujansuu 2+2,
Maalivahtien torjunnat: KJK- HCE: KJK Jesse Rassi 57, HCE Ville Suomalainen 49
KJK-LaJy: KJK Jesse Rassi 41, LaJy Maria Perkkola 32
![]() |
Taistelijan perikuva. Miika Kujansuu ei säästele itseään eikä vastustajia. |
Teksti: Tuomo Leikkola
Kuva: Marjo Leikkola
Jääkarhujen C-nuoret saivat pelkkää kokemusta mukaansa viime lauantain Turun matkalta. TuTo Team jyräsi materiaaliylivoiman turvin pisteet itselleen numeroin 9-2 (4-1,2-0,3-1).
Jääkarhuja riivasi flunssa-aalto ja kun pari pelaajaa kärsi ottelurangaistusta edellisen pelin painiosion vuoksi, oli pelikykyisen kokoonpanon aikaansaaminen työn ja tuskan takana. Onneksi mukaan saatiin kaksoisedustuksen turvin Parkanon Kiekosta apuun yksi pelaaja. Näin KJK:lla oli kaksi kentällistä pelaajia ja TuTolla kolme.
TuTo oli koko pelin terävämpi maalinedustatilanteissa kummassakin päässä. Useat maaleistaan TuTo teki reboundeista, kun Jääkarhut eivät kerinneet siivoamaan omaa aluettaan. Kentällisellä lisää miehiä tilanne olisi voinut olla aivan toisenlainen. KJK:n maalintekijänä kunnostautuivat Tuomas Kangas ja Pasi Ylilammi. Tilanteita maalintekoon oli Jääkarhuillakin enemmän kuin numerot kertovat, mutta väsymys taisi viedä parhaan terän myös hyökkäyspäässä. Siistissä pelissä jäähyjä tuomittiin kummallekin joukkueelle vain kaksi kakkosta.
Seuraavana ohjelmassa on kaksi kotipeliä, joihin toivon mukaan saadaan runsaampi miehitys peliin.
Tehopisteet: Juho Hietaoja 0+2, Tuomas Kangas 1+1,
Maalivahtien torjunnat: TuTo Teemu Holttinen 32, KJK Onni Hakkarainen 62
![]() |
Apuja Parkanosta. Samu Välimäki tuli vahvistamaan Jääkarhujen rivejä loppukaudeksi. |
Teksti ja kuva: Tuomo Leikkola
Jääkarhujen C-nuoret saivat viime lauantaina kotiluolassa pelatussa kuumassa pelissä merkintöjä vain jäähysarakkeisiin. Sarjapisteet vei TPS Wild mennessään numeroin 0-5 (0-0,0-4,0-1).
Tungosta ei ollut vaihtoaitiossa kummallakaan joukkueella. KJK:llä oli 10 kenttäpelaajaa, TPS:llä 12. Viime kauden korkeimmalla sarjatasolla pelannut TPS korjasi kaksi edellistä kohtaamista varsin suurinumeroisesti itselleen. Tällä kertaa ensimmäisen erän kulku ei tainnut vastata turkulaisten odotuksia. KJK luisteli pirteästi ja liikutteli kiekkoakin totuttua paremmin. Puolustus piti ja turkulaiset kävivät kuumina. Heille tuomittiinkin jo ensimmäisessä erässä kaksi käytösrangaistusta. Jääkarhut hallitsivat kenttätapahtumia hienokseltaan, mutta maalipaikoissa oltiin tehottomia ja erä päättyi 0-0.
Toiseen erään turkulaiset lisäsivät hieman vauhtia ja lopulta erän puolivälissä Jääkarhujen kohtaloksi koitui tuttu ongelma, heikko erikoistilannepelaaminen. TPS teki kolme maalia neljän minuutin sisään. Näistä kaksi TPS teki tasavajaalla ja yhden alivoimalla. Aivan erän lopulla tuli vielä yksi takaisku tasakentällisin.
Kolmannessa erässä Jääkarhut saivat luotua runsaasti maalipaikkoja, mutta yksikään ei johtanut toivottuun tulokseen. Erän puolivälissä laji vaihtui nyrkkeilyn ja vapaapainin sekoitukseen, jonka seurauksena kummaltakin joukkueelta joutui kaksi pelaajaa suihkuun. Viimeisen kymmenminuuttisen Jääkarhut pelasi siis enää 8 kenttäpelaajalla. Viidennen maalinsa TPS teki ylivoimalla aivan erän lopulla. Rangaistuksia pelissä jaettiin kotijoukkueelle 70 minuuttia ja vierailijoille 80 minuuttia.
Maalivahtien torjunnat: KJK Onni Hakkarainen 37, TPS Sakari Salminen 33
Jääkarhujen C-juniorilauma jäi viime viikonloppuna ilman saalista. Sarjan ylivoimainen ykkönen TEPSI pöllytti turkkia Turussa lauantaina 17-1 (7-1,4-0,6-0) ja Ilves Team oli Kangasalla parempi 8-4 (3-1,1-2,4-1).
TEPSI eli TPS:n kakkosjoukkue ei ollut hävinnyt sarjassa vielä peliäkään, eikä hävinnyt nytkään. Turkulaisten pelinopeus oli sitä luokkaa, ettei vain kahdella kentällisellä matkassa olleilla Jääkarhuilla ollut pelissä minkäänlaisia mahdollisuuksia. Maaleja tehtiin ylivoimalla, alivoimalla ja tasakentällisin. Jääkarhujen ainokaisesta vastasi ensimmäisen erän viimeisellä minuutilla Jiri Patokoski Janne-Julius Juholan syötöstä.
-Nuo Jääkarhut eivät ole kiinnostuneet muusta kuin tappelemisesta ja ne yrittää aina ajella. Mutta niitä vastaan on mukava pelata, kun ne ei pelaa mitään neitikiekkoa, kertoili turkulaispelaaja kaverilleen ennen peliä. Ennustus ei osunut aivan kohdalleen, sillä mihinkään nujakointiin ei lähdetty mukaan. Joukkue ansaitsi tylyistä numeroista huolimatta kiitoksen suorituksestaan, sillä jokainen pelaaja taisteli parhaansa mukaan viimeiselle sekunnille saakka ylivoimaisesta vastuksesta huolimatta.
Sunnuntain vastus Ilves Team osoittautui tutuksi vastukseksi parin vuoden takaa. Silloin pelattiin harjoitusottelussa tasan 1-1. Tällä kertaa Ilves hallitsi hienoisesti ensimmäistä erää ja kerkisi jo 3-0 johtoon. Janne-Julius Juhola kavensi tilanteeksi 3-1 heti Ilveksen kolmannen osuman jälkeen.
Heti toisen erän ensimmäisellä minuutilla Ilves karkasi maalintekoon, mutta siitä eteenpäin erää hallitsi KJK. Miestä nostettiin seinälle antaumuksella ja kiekkoa huomattiin liikutella. Pian Miika Kujansuu ohjasi Matti Alangon lämärin sisään ja muutaman sekunnin päästä Tuomas Kangas yllätti Ilveksen maalivahdin. Ilveksen peli sekosi ja tasoitusmaali roikkui jo ilmassa. Sitä ei vaan saatu aikaiseksi ja kolmanteen erään lähdettiin tiukassa 4-3 takaa-ajossa.
Erätauko pelasti Ilveksen, joka sai kerättyä rivinsä kuntoon. Ilves latoi nopeasti pari maalia ja Jääkarhujen takaa-ajo hyytyi. Rajusti raatanut Aapo Anttoora kavensi vielä tilanteeksi 6-4, mutta lopussa Ilves onnistui yllättämään väsyneet Jääkarhut kahdesti alivoimalla. Kehnosta ylivoimapelaamisesta kertookin se, että KJK sai pelata ylivoimaa peräti 11 kertaa, mutta onnistui vain kerran maalinteossa ja päästi sen sijaan vastustajan kahdesti alivoimamaalin tekoon.
Maalivahtien torjunnat: TEPSI-KJK: TEPSI 12, KJK Onni Hakkarainen 51, Ilves-KJK: Ilves 23, KJK Onni Hakkarainen 33
![]() |
Jansku veivaa ja miestä kaatuu. Janne-Julius Juhola esittelee kiekonhallintataitojaan. |
Teksti ja kuva: Tuomo Leikkola
Huiman nimen omistava jääkiekkojoukkuejoukkue Ruoveden Seurakunnan Atleetit eli RuoSkA antoi KJK:n C-nuorille perinpohjaisen selkäsaunan. Viime lauantaina Kankaanpäässä pelattu ottelu päättyi vieraiden 1-10 (1-3,0-4,0-3) voittoon.
Ruoveteläiset tiedettiin kovaksi ryhmäksi, sillä osa heidän pelaajistaan käy miesten II-divisioonan harjoituksissa ja sarjataulukossakin joukkue keikkuu neljäntenä. Ensimmäisessä erässä suurta paremmuutta ei kuitenkaan voitu havaita. Peli sujui melko tasaisissa merkeissä ja maalipaikkoja riitti kummallekin. RuoSkA sai erän kaksi ensimmäistä maaliaan survottua väkisin ripareista sisään. Erän puolivälin jälkeen Pasi Ylilammin terävä veto yllätti RuoSkAn maalivahdin ja Jääkarhut olivat enää maalin päässä. Ruoveteläiset opettivat maalinedustapelaamista vielä kolmannen kerran ja erätauolle lähdettiin 1-3 tilanteessa.
Toiseen erään Jääkarhut saivat mainion tilaisuuden kaventaa peliä päästyään pelaamaan viidellä kolmea vastaan. Tilaisuutta ei todellakaan käytetty hyödyksi, sillä jo avaus omasta päästä osoittautui ylivoimaiseksi tehtäväksi. Jääkarhut pelasivat ylivoiman jälkeiset seuraavat viisi minuuttia umpisurkeasti ja ruoveteläiset ratkaisivat pelin tekemällä siinä ajassa viisi maalia. Loppupuoli erästä oli maaliton.
Kolmannessa erässä ei Jääkarhuilla ollut enää paljon pelihaluja ja luisteluasento oli monella pelaajalla varsin pysty. Ruoveteläiset kerkisivät tekemään vielä kolme lisämaalia. Tuomareina kaksikko Mikko ja Juhani Männistö onnistuivat mainiosti.
-Te voitatte meidät aina pesäpallossa, mutta nyt me pieksämme teidät jääkiekossa, lupasi ruoveteläisjohto ennen peliä. Kosto osui kuitenkin väärään porukkaan, sillä pesäpallon peluuseen tämä Jääkarhuryhmä ei ole syyllistynyt.
C-nuorten II-divisioonan 12 joukkueen lohkossa TEPSI jatkaa kärjessä puhtaalla pelillä ylhäisessä yksinäisyydessään ja KJK sinnittelee neljän viimeisen joukkueen melko tasaisessa ryhmässä.
Tehopisteet: Pekka Ala-Kantti 0+1, Juho Hietaoja 0+1, Pasi Ylilammi 1+0.
Maalivahtien torjunnat: KJK Onni Hakkarainen 70, RuoSkA Ville Suoranta 29
![]() |
Maalintekijä menossa. Aina energinen Pasi Ylilammi vastasi KJK:n ainoasta maalista. |
Teksti ja kuva: Tuomo Leikkola
KJK:n C-nuoret palasivat ilman pisteitä visiitiltään Pirkkalaan viime lauantaina. Sarjakakkonen Pirkkalan Pingviinit luisteli jääkarhuilta jalat alta numeroin 13-2 (4-2,5-0,4-0).
Pingviinien pelinopeus oli hieman hitaalla jalalla olleille Jääkarhuille myrkkyä heti ensimmäisestä vaihdosta lähtien. Jääkarhuilla oli alussa vaikeuksia päästä omalta alueeltaan pois edes ylivoimalla. Pingviinit karvasivat ärhäkästi, eikä kiekolliselle pelaajalle annettu minkäänlaista rauhaa. Niinpä erän puoliväliin mennessä Pingviinit johtivat jo 3-0. Lopulta Jääkarhutkin onnistuivat saamaan hyökkäyspäässä säpinää aikaiseksi ja Tuomas Kangas teki Pasi Ylilammin ja Pekka Ala-Kantin syötöistä KJK:n avausmaalin. Helppo veto lirui sisään ja sama toistui parin minuutin päästä, kun Antti Perna kavensi tilanteeksi 3-2. Siihen Jääkarhujen maalisarake tällä kertaa päättyikin. Pingviinit tekivät vielä yhden maalin erässä tasavajaalla.
Toisessa erässä Pingviinit pistivät rallin päälle ja tekivät viisi maalia. Vähälukuisilta Jääkarhuilta ei löytynyt keinoa vastata vastustajan kovaan prässiin.
Kolmannessa erässä pelattiin enää kunniasta. Miehet vain alkoivat loppua KJK:lta kuin talvisodassa loukkaantumisten vuoksi ja viimeiset minuutit sinniteltiin mukana hammasta purren. Numerot rumenivat vielä neljällä maalilla.
Joulutauko tuli joukkueen kannalta hyvään saumaan, sillä nyt saadaan rauhassa parannella vaivat pois. Pelit jatkuvat kotihallissa 8.1.2011.
![]() |
Turha tuuppia, kiekko pysyy mulla! Samuli Leikkola vääntämässä Pingviinipuolustuksen kanssa. |
Teksti ja kuva: Tuomo Leikkola
KJK:n C-nuoret jäivät pisteittä viime viikonlopun tapahtumarikkaissa peleissä. Lauantaina kotona pelatussa maratonottelussa voiton vei Lempäälän Kisa 5-9 (0-3,2-2,3-4) ja sunnuntaina Espoossa Espoon Palloseura voitti 8-1 (0-0,1-1,7-0).
Lauantain pelissä päärooliin nousi tuomaripeli. Mestisseura LeKi liikkui paremmalla luistimella ensimmäisessä erässä. Jääkarhut sinnittelivät mukana 14 minuuttia, mutta sen jälkeen LeKi karkasi kolmen maalin johtoon.
Toinen erä meni sitten tuomareilta niin paljon pieleen kuin se vain mennä voi. Päättömät tuomiot kuumensivat pelaajia molemmin puolin. Erän puolivälissä Jääkarhut hyödynsivät kahdesti ylivoimansa ja tulivat Pasi Ylilammin ja Antti Pernan osumilla jo maalin päähän. Hillitöntä jäähysumaa käytti seuraavaksi hyväkseen LeKi tekemällä kaksi maalia kahden miehen ylivoimalla.
Kolmannessa erässä keskityttiin taas pelaajien toimesta pelaamiseen. Jääkarhuista maalinteossa kunnostautuivat Pasi Ylilammi, Aapo Anttoora ja Antti Perna. LeKi puolestaan onnistui erässä neljästi ja voitto meni Lempäälään. Ottelussa tuomittiin peräti 134 jäähyminuuttia.
Sunnuntaina Espooseen lähdettiin 11 kenttäpelaajalla, mutta heti ensimmäisessä erässä selkäkramppi verotti vielä yhden kenttäpelaajan. Siitä huolimatta rajuvauhtinen erä pelattiin upeasti ja tauolle lähdettiin 0-0 lukemissa. Jälleen kerran pääkaupunkiseudulta löytyi ammattitaitoiset tuomarit ja peli oli siistiä ja viihdyttävää.
Toisen erän puolivälissä Pontus Varpelaide vei Samuli Leikkolan ja Janne-Julius Juholan väkisin raastaman kiekon häkkiin ja espoolaiset alkoivat hermostua. EPS onnistui kuitenkin tasoittamaan pelin Jääkarhujen lepsuiltua omassa päässä tasavajaalla.
Kolmannessa erässä väsymys vei siihen asti upeasti taistelleen Jääkarhulauman liikkeen ja espoolaiset pääsivät tekemään turhankin rumat 8-1 lukemat valotaululle.
Tehopisteet: Juho Hietaoja 0+2, Samuli Leikkola 0+2, Antti Perna 2+0, Pontus Varpaleide 1+1, Jonne Viitanen 0+2, Pasi Ylilammi 2+0, Matti Alanko 0+1, Aapo Anttoora 1+0, Janne-Julius Juhola 0+1
Maalivahtien torjunnat: KJK-LeKi; KJK Jesse Rassi 45, LeKi 16
EPS-KJK; EPS 26, KJK Onni Hakkarainen 41
![]() |
Ihmiskuula vauhdissa. Jonne Viitanen vie Espoon miestä laitaan antaumuksella. |
Teksti ja kuva: Tuomo Leikkola
KJK:n C-nuoret taistelivat itselleen 3 sarjapistettä viime viikonlopun peleistä. Lauantaina kaatui HC Espoo kotonaan 1-3 (0-1,0-0,1-2) ja sunnuntaina pelattiin Kankaanpäässä tasan Naantalin VG-62:n kanssa 2-2 (1-0,0-1,1-1).
Ennakkoasetelmat lauantain peliin eivät olleet Jääkarhuille
lupaavat. Matkaan saatiin vain 11 kenttäpelaajaa espoolaisten 18 vastaan. Tälläkin
kertaa laatu korvasi määrän. Espoo tuli isokokoisen materiaalinsa turvin
lujaa sekä vauhdin että taklausten kovuuden puolesta. Jääkarhut tarjosivat
kuitenkin espoolaisille heti minuutin pelin jälkeen shokkihoitoa.
Toinen erä oli maaliton. Jääkarhut karvasivat vahvasti koko ottelun ajan ja loistopelin pelannut maalivahti Jesse Rassi ennätti pahoissa paikoissa aina lopulta kiekon tielle. KJK:n alivoimapelaaminen oli mallikasta, eikä HC Espoo kyennyt maalintekoon edes kahden miehen ylivoimalla.
Kolmannen erän alussa Juho Hietaoja vei Jääkarhut 0-2
johtoon ja espoolaisten vauhti alkoi laantua. Erän puolivälin jälkeen
espoolaiset kuitenkin onnistuivat kaventamaan pelin nopealla ylivoimakuviollaan.
Jännitystä riitti viime hetkille saakka, mutta Espoo sähläsi loppuhetken
mahdollisuutensa jäähyilyyn ja lopulta
Lauantain peliin saatiin koko miehistö kasaan ja
sarjanelosta Naantalin VG:tä lähdettiin haastamaan edellisen päivän opeilla.
Tiukkaa koko joukkueen puolustuspeliä ja tekopaikoista isketään. Ensimmäisen
erän puolivälissä
Toisessa erässä tunteet kuumenivat niin pelaajilla kuin tuomareillakin ja peli alkoi lipsua pois hallinnasta. Jäähyjä tuomittiin 10 kotijoukkueelle ja 5 vieraille. Jääkarhujen alivoima oli taas erinomaista ja naantalilaiset onnistuivat hyödyntämään vain yhden kerran ylivoimansa.
Kolmanteen erään kaikki osapuolet rauhoittuivat ja keskittyivät pelaamiseen. Jääkarhut ottivat kiinnityksen kahteen pisteeseen Jonne Viitasen ylivoimamaalilla. Toinen piste joutui kuitenkin jakoon, sillä naantalilaiset saivat pelin vielä tasoihin hieman onnekkaalla vedolla ja peli päättyi 2-2.
Tehopisteet:
Maalivahtien torjunnat: HC Espoo-KJK; Espoo 40, KJK Jesse Rassi 24
KJK-VG; KJK Onni Hakkarainen 44, VG 32
![]() |
Lennokasta menoa. KJK:n Tuomas Kangas ja Espoon Jonathan Hartman laitakahinoissa. |
![]() |
Kovaa punnerrusta. Miika Kujansuu ja Espoon Anton Morozov aloituksessa. |
Teksti ja kuvat: Tuomo Leikkola
Tappionmakuinen tasapeli oli KJK:n C-nuorten tuomisina viime sunnuntaina Laitilasta. Pisteet tasattiin maalein 5-5 (1-2,2-3,2-0).
II-divisioonan peleistä ei kumpikaan joukkue ollut vielä onnistunut saamaan pisteitä. Ottelu oli siis tärkeä kummallekin. Jännitystä lienee ollut ilmassa, sillä kovin varmoja otteita ei kumpikaan esittänyt. Laitila ennätti ensin maalintekoon ensimmäisen erän puolivälin jälkeen. Jääkarhut kuittasi pian pelin tasoihin Juho Hietaojan nopealla rannevedolla. Kolmen minuutin päästä Samuli Leikkola tuuppasi kiekon Laitilan maaliin kovan maalinedustahässäkän seurauksena.
Toisen erän alussa Pontus Varpelaide karvasi hienosti hyökkäysalueellaan
ja takaa tullut Samuli Leikkola kävi heittämässä irtokiekon rystyltä yläpesään.
Viiden minuutin päästä KJK joutui alivoimalle, mutta Laitila lopetti sen jo
kahden sekunnin päästä suoraan aloituksesta tehdyllä maalillaan. Erän
loppupuolella nähtiin vielä kolme maalia. Ensin C-96 joukkueesta apuvoimiksi hälytetty
Mikael Virtanen käynnisti ylivoimalla hienon syöttökuvion, jonka päätteeksi
Jonne Viitanen laukoi KJK:n 2-4 johtoon. Vain muutaman sekunnin päästä Jääkarhut
olivat taas huolimattomia ja Laitila tuli maalin päähän. Viime minuuteilla
Kolmas erä oli Jääkarhuilta heikko esitys. Jo ensimmäisellä minuutilla Laitilan tarkka lämäri siniviivan tuntumasta toi heidät maalin päähän ja erän lopun ylivoima tasoihin. Jääkarhujen ajatus oli ties missä kaukana ja viime minuutin ylivoima toi vaaratilanteita ainoastaan omaan päähän. Pistetili saatiin kuitenkin auki. Paremmalla keskittymisellä peliin toinenkin piste olisi saatu mukaan.
Tehopisteet: Samuli Leikkola 2+1, Pontus Varpelaide 0+3,
Juho Hietaoja 2+0,
![]() |
Töitä riitti maalilla. Onni Hakkarainen torjuu, |
Teksti ja kuva: Tuomo Leikkola
KJK:n C-95 pelasi viime viikonloppuna kahta turkulaisjoukkuetta vastaan C-nuorten II-divisioonassa, mutta sarjapisteet jäivät saamatta. Lauantaina Turussa TPS Wild oli vahvempi 7-0 (2-0,3-0,2-0) ja sunnuntaina kotihallissa TuTo korjasi voiton numeroin 1-4 (0-1,1-1,0-2).
Lauantain peli Turussa oli varsin kovavauhtinen. TPS rynnisti lujaa heti ensi sekunneista lähtien ja jo ensimmäinen hyökkäys tuotti avausmaalin. Jääkarhut toipuivat shokkihoidosta hyvin ja taistelivat minkä pystyivät. Erän puolivälissä TPS-hyökkäys johti varsinaiseen ihmisläjään Onni Hakkaraisen vartioimalle KJK-maalilla ja kiekko lirui hiljalleen läjän ohi maaliin.
Toisessa erässä sama lento jatkui. TPS painosti, mutta myös KJK pääsi ajoittain kokeilemaan naapurin maalivahdin refleksejä. TPS oli selvästi tottuneempi pelaamaan kovalla tempolla ja onnistui tekemään myös maaleja. Kolmas maali oli pelimaali, mutta neljäs kenttämestarin erikoinen. Jääkarhujen purkukiekko rännissä ponnahti yllättäen suoraan maalin eteen ja suoraan vastustajan lapaan ja tilanne oli jo 4-0.
Kolmannessa erässä taisteltiin vielä kunniasta, mutta TPS oli tehokkaampi viimeistelijä ja korjasi voiton 7-0 tuloksella. Erinomaisesti tuominneet oikeudenjakajat lahjoittivat kakkosia avokätisesti molemmille osapuolille. Toivomisen varaa jäi sen sijaan toimitsijoiden ala-arvoiseen asenteeseen.
Sunnuntaina kotihallissa odotettiin pistetilin aukeamista TuTon kustannuksella, mutta toive ei toteutunut. Kotijoukkueen runsaat jäähyt ja TuTon tehokas ylivoimapeli tuottivat tulosta, sillä turkulaiset tekivät vain yhden maaleistaan tasakentällisin. Ensimmäisessä erässä Jääkarhut kohelsivat ja TuTo keskittyi pelaamiseen. Erän puolivälissä TuTo teki erän ainokaisen maalin ylivoimalla. Maalivahtien torjunnat 27-8 kertoivat Jääkarhujen vaikeuksista hyökkäyksiin lähdöissä.
Toiseen erään tuli kuin eri Jääkarhujoukkue. Vauhtia nostettiin, karvattiin tehokkaasti ja pelattiin loppuun saakka. Tämä tuotti lopulta tulosta, kun Miika Kujansuu tasoitti pelin survomalla kiekon riparista väkisin turkulaismaalivahdin längistä sisään. Ote siirtyi Jääkarhuille, mutta TuTo onnistui jälleen siirtymään johtoon ylivoimalla.
Kolmannessa erässä TuTo ratkaisi pelin päästessään pelaamaan kahden ylivoimalla. KJK pääsi pelaamaan vain kerran ylivoimaa, mutta ilman tulosta. TuTo sen sijaan hyödynsi jäähyn jälkeisen liian innokkaan Jääkarhuhyökkäyksen tekemällä loppunumeroiksi 1-4. Sen jälkeen Jääkarhut keskittyivät lähinnä parantelemaan asemiaan sarjan jäähypörssin ykkösenä.
Tehopisteet:
Maalivahtien torjunnat: TPS Wild-KJK: TPS 37, KJK Onni Hakkarainen 40
KJK- TuTo Team: KJK Jesse Rassi 50, TuTo 33
![]() |
Vikkelät kintut. Juho Hietaojan luistimet olivat hyvässä lennossa viikonloppuna. |
![]() |
Totinen paikka. Antti Perna teki töitä hyvällä asenteella. |
Teksti: Tuomo Leikkola
Kuvat: Marjo ja Tuomo Leikkola
Jääkarhujen C-95 kärsi tyrmäävän tappion II-divisioonan avausottelussa. Viime lauantaina kotihallissa TEPSI Turusta näytti kaapin paikan numeroin 1-15 (0-5,1-3,0-7).
TEPSI on TPS:n kakkosjoukkue ja sen pelaajat ovat ennen tätä kautta kaikki pelanneet korkeimmalla sarjatasolla. Joukkueet kohtasivat viimeksi I-divisioonan karsinnassa, jolloin turkulaiset korjasivat sarjapisteet tiukan pelin jälkeen 1-2.
Vastuksen tiedettiin siis olevan lohkon kovinta luokkaa. Siitä huolimatta ottelun ensiminuutit näyttivät kotijoukkueen kannalta mukavilta. Jääkarhut painoivat pelin ennakkoluulottomasti vastustajan päähän ja liikuttiin hyvin. TEPSI joutui rikkomaan ja sen myötä KJK pääsi ylivoimalle. Siitä eteenpäin kaikki menikin pieleen. Ylivoima pelattiin huolimattomasti ja TEPSI pääsi tekemään alivoimamaalin. Sitten alkoi Jääkarhujen jäähyily, eikä liukkaasti kiekkoa liikuttaville turkulaisille mahdettu mitään. TEPSI teki kaksi ylivoimamaalia sekä yhden alivoimalla muutaman minuutin sisään ja kaupan päälle vielä yhden tasakentällisin. Ensimmäisen erän jälkeen 0-5 lukemissa peli alkoi olla selvä.
Toisen erän puoliväliin mennessä turkulaiset tekivät vielä kolme maalia lisää. Sitten KJK:n taistelijan ruumiillistuma Pontus Varpelaide näytti terävällä lämärillään, että samanlaista puuroa syövät turkulaisetkin ja avausmaalin jälkeen Jääkarhut saivat uutta virtaa peliinsä. Maaleja ei onnistunut erässä enää kumpikaan osapuoli tekemään lisää.
Erätauolla turkulaisvalmentaja höykytti omiaan, kun eivät saaneet tehtyä enempää maaleja toisessa erässä. Niinpä kolmannessa erässä alkoi varsinainen ilotulitus. Turkulaisten luistelu ja varsinkin syottopeli oli sitä luokkaa, ettei Jääkarhuilla ollut aavistustakaan, minne sännätä. TEPSI teki kahdessa minuutissa 5 maalia ja KJK otti aikalisän. Se rauhoitti peliä, mutta tuomareiden hylkäämä KJK:n toinen maali kuumensi pelaajat. Pelin kulkuun sillä ei toki ollut enää mitään vaikutusta. TEPSI korjasi voiton murskaavasti 1-15.
Ensi viikonloppuna pelataan Turussa TPS Wildia ja kotona TuToa vastaan. Pelejä II-divisioonassa kertyy peräti 22, joten bussissa istutaan monta tuhatta kilometriä.
Tehopisteet: Matti Alanko 0+1, Niko Lankoski 0+1, Pontus Varpelaide 1+0
Maalivahtien torjunnat: KJK Jesse Rassi 36 ja Onni Hakkarainen 15, TPS 19
![]() |
Daavid ja Goljat. Tällä kertaa Goljat voitti. |
Kuva: Marjo Leikkola
Teksti: Tuomo Leikkola
KJK:n C-95 sai päätökseen I-divisioonakarsintapelinsä. Viime viikonloppuna kärsittiin tappiot kotona Espoon Palloseuralle 2-8 (1-3,1-2,0-3) ja Kauniaisissa Grankullan IFK:lle 7-1 (1-0,3-0,3-1). Lohkosta I-divisioonaan selviytyivät Fops ja GrIFK, muut jäivät II-divisioonaan. KJK sijoittui kuudenneksi.
Lauantain kotipeli EPS:ää vastaan ei sujunut toivotulla tavalla. Espoolaiset tulivat peliin huomattavasti kevyemmällä jalalla kuin kotijoukkue. Ensimmäisen maalinsa vieraat tekivät jo toisella peliminuutilla vastahyökkäyksestä. Jääkarhut sinnittelivät mukana erän loppupuolelle asti. Kolme minuuttia ennen erän päättymistä EPS meni ylivoimalla 0-2 johtoon, mutta upealla asenteella pelannut Pontus Varpelaide kavensi ketjun hyvän karvauksen tuloksena 15 sekunnin päästä. EPS kerkisi vielä lisäämään johtoaan maalilla erän viimeisellä minuutilla.
Toisessa erässä KJK:n peli parani, mutta maalinteon aloitti taas EPS. Hieman erän puolivälin jälkeen puolustuksen jämerä mies Jonne Viitanen täräytti ylivoimalla Janne-Julius Juholan nappisyötön sisään ja kavensi tilanteeksi 2-4. Se jäikin Jääkarhujen viimeiseksi maaliksi. Mahdollisuutta lisämaaliin tarjottiin rangaistuslaukauksella, mutta Espoon maalivahtia ei yllätetty. EPS sen sijaan onnistui tekemään erän lopulla vielä maalin.
Kolmannessa erässä Jääkarhut pyörittivät peliä paljon vastustajan päässä, mutta tuloksetta. Omissa sen sijaan soi kolmesti ja ottelu päättyi Espoolle 2-8.
Sunnuntain peliin sarjajohtaja GrIFK:ta vastaan tehtiin pari pientä ketjumuutosta ja painotettiin koko joukkueen puolustuspelin tärkeyttä. Joukkueen liike ja taistelutahto olikin aivan eri luokkaa kuin lauantaina. Kauniainen painosti, mutta Jääkarhut raatoivat joka vaihdossa ansiokkaasti. Myös Onni Hakkarainen maalilla pelasi mainiosti. Vasta aivan erän lopulla veroparatiisin pelaajat onnistuivat avausmaalissaan.
Toisessa erässä KJK:n sinnittely jatkui, mutta jäähyt kostautuivat. Kauniainen onnistui ylivoimapelissään kolmesti. Myös Jääkarhut pääsivät pelaamaan kolmesti ylivoimaa, mutta tuloksetta.
Kolmannessa erässä Jääkarhut saivat lopulta maalitilinsä avattua. Antti Perna oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja hoiteli Matti Alangon syötön maaliin. Erän puolivälin jälkeen GrIFK teki kolme maalia runsaassa kuudessa minuutissa ja Jääkarhujen komeasta taistelusta huolimatta pisteet jäivät Kauniaisiin. Ihastusta herätti tuomareiden ammattitaito ja kiitoksia jaettiin puolin ja toisin.
Maalivahtien torjunnat: KJK-EPS: KJK Jesse Rassi 48, EPS 33
GrIFK-KJK: GrIFK 26, KJK Onni Hakkarainen 35
![]() |
Tänne vaan kiekkoa! Miika Kujansuu maskimiehenä. |
![]() |
Espoo järjesti töitä puolustuspäässä. Jonne Viitanen ja Jesse Rassi työvuorossa. |
KJK:n C-95 joukkue pääsi sarjapisteiden makuun viime viikonlopun kahdessa vieraspelissään. Lauantai-iltana taisteltiin HPK Team nurin 2-5 (0-2,1-0,1-3) ja sunnuntaina sinniteltiin tasapeli Laitilan Jyskeen kanssa 3-3 (1-1,1-1,1-1).
Lauantain HPK-peliin lähdettiin päättäväisellä
asenteella, sillä edelliset kolme peliä olivat päättyneet tappioon. Nyt on
pisteet otettava, tuumaili Jääkarhulauma. Ottelu alkoikin Jääkarhujen
painostuksella, mutta HPK pääsi juonesta kiinni pian päästyään pelaamaan
ylivoimaa. Ote vaihteli vuorotellen ja vaarallisia tilanteita nähtiin
kummassakin päässä. Lopulta erän puolivälin jälkeen
Erätauolla KJK vaikutti olevan hieman liian tyytyväinen johtoasemaansa ja se kostautui toisessa erässä. Terävyys katosi otteista ja erän ainoan maalin teki HPK.
Kolmannessa erässä nähtiin taas myllytystä vuoroin kummassakin päädyssä. Tuomarit ymmärsivät jääkiekosta oleellisen eli kovaa sai pelata, mutta rikkeet puhallettiin tasapuolisesti pois. Maalinteko onnistui vasta viimeisen viisiminuuttisen aikana. Ensin Pontus Varpelaide vei KJK:n 1-3 johtoon, mutta HPK onnistui kavennuksessaan jo minuutin päästä. Pian tämän jälkeen KJK pääsi pelaamaan ylivoimaa ja Samuli Leikkola helpotti Jääkarhukatsomon oloa tekemällä suoraan aloituksesta numeroiksi 2-4. HPK otti aikalisän ja pian maalivahdin pois. Tämä kostautui, sillä vahva luistelija Tuomas Kangas porhalsi karkuun ja vei kiekon tyhjään maaliin ottelun viimeisellä minuutilla. Loppunumeroiksi tuli siis 2-5.
Kotiin Hämeenlinnasta päästiin vasta yhden maissa yöllä, joten sunnuntain peli Laitilassa tiedettiin vaikeaksi. Joukkueet olivat ennen peliä tasapisteissä, eikä paremmuutta saatu ratkaistua tälläkään ottelulla. Avausmaalista vastasi viidennellä minuutilla Laitila. Erän lopulla Niko Lankoski teki tyylikkäästi rankkarista tasoitusmaalin.
Toinen erä meni niin ikään tasatahtia. Laitila onnistui punnertamaan itsensä 2-1 johtoon ylivoimalla ja vajaan parin minuutin jälkeen Janne-Julius Juhola tasoitti. Myös Laitila pääsi kokeilemaan rangaistuslaukausta, mutta Jesse Rassi KJK:n maalilla veti pidemmän korren.
Myös kolmannessa erässä edettiin tasatahtiin. Erän puolivälin jälkeen LaJy onnistui kolmannen kerran menemään johtoon ja tällä kertaa ankarasti töitä tehnyt Miika Kujansuu tasoitti pelin. Erän viime minuuteilla Laitilalle tarjoutui unelmatilaisuus kuitata ottelusta kaksi pistettä, sillä se pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimalla. Jääkarhujen alivoimapeli oli kuitenkin tehokasta ja sarjapisteet jouduttiin tasaamaan.
Tehopisteet: Niko Lankoski 2+1,
Maalivahtien torjunnat: HPK-KJK: HPK 38, KJK Jesse Rassi 27
LaJy-KJK: LaJy 47, KJK Jesse Rassi 37
![]() |
Kiekot nurkkiin. KJK:n Jesse Rassi torjumassa Laitilan liukasliikkeisen Susanna Tapanin laukauksen. |
![]() |
Päivystäjä maalilla. Miika Kujansuu punnersi Laitilan maalinedustalla ansiokkaasti. |
Teksti ja kuvat: Tuomo Leikkola
KJK:n C-nuoret saivat kovan luokan opetusta siitä, miten jääkiekkoa pelataan. Viime viikonloppuna opettajina toimivat TPS Wild ja Forssan Palloseura. TPS voitti pelinsä Paimiossa lauantaina 14-3 (4-2,6-0,4-1) ja FoPS Kankaanpäässä sunnuntaina peräti 0-20 (0-8,0-7,0-5). Molemmat joukkueet pelasivat edellisellä kaudella korkeimmalla sarjatasolla eli pykälää Jääkarhuja ylempänä.
Lauantain peli Paimiossa alkoi Jääkarhuilta hyvin. Liike oli hyvää ja peli painettiin heti alkuun TPS:n päätyyn. Miika Kujansuu rynni alivoimalla vastustamattomasti läpi ja päätti hyökkäyksensä ottelun avausmaaliin. Alivoimaa saatiinkin pelata peräti 22 minuuttia, sillä tuomarit vetivät koko ottelun täysin sumeilemattomasti kotiinpäin. Niinpä TPS tasoitti pian ylivoimalla moneen pelaajaan osuneella onnenkantamoisella. Jääkarhut vei 1-2 johtoon Samuli Leikkola armottoman nopealla rannevedollaan. Minuutin päästä TPS tasoitti toisella onnekkaalla pompulla. Erän lopulla TPS teki kaksi maalia kahden minuutin sisään ja erätauolle mentiin TPS:n johtaessa 4-2.
Toiseen erään lopahti Jääkarhujen luistelu ja TPS aloitti maalijuhlat. Jääkarhut saivat merkintöjä vain jäähysarakkeeseen ja TPS teki 6 maalia. Turkulaisilta onnistui kaikki, kankaanpääläisiltä ei mikään.
Kolmannessa erässä ei ollut enää paljon pelissä. Jääkarhujen ainoan maalin teki Pontus Varpelaide läpiajosta joukkueen pelatessa alivoimaa.
Sunnuntain pelistä sarjakärki Fopsia vastaan tiedettiin odottaa pahaa. Fopsin ensimmäisen kierroksen voitto 17-1 HPK:sta kertoi kaiken. Samaa lääkettä syötettiin Jääkarhuillekin. Heti ensisekunnista lähtien vihreäpaitainen pyörremyrsky puhalsi jäällä ja pyöritteli Jääkarhut umpisolmuun. Forssan joukkueeseen oli koottu parhaimmisto kahden seuran -95 ja -96 ikäluokasta ja se näkyi. Pelinopeus, henkilökohtainen taito ja joukkuepeli olivat kovaa luokkaa. Fopsin paikka olisikin ehdottomasti ollut SM-karsinnassa eikä I-divisioonakarsinnassa. Itse pelitahtumista ei jäänyt paljon jälkipolville muisteltavaa. Fops voitti puhtaasti 0-20.
Tulevana viikonloppuna KJK kohtaa vieraissa HPK:n ja Laitilan Jyskeen.
Tehopisteet: Aapo Anttoora 0+1, Tuomas Kangas 0+1, Miika Kujansuu 1+0, Samuli Leikkola 1+0, Pontus Varpelaide 1+0.
Maalivahtien torjunnat:
TPS-KJK: TPS
35, KJK Jesse Rassi 50
KJK-Fops: KJK Jesse Rassi 78, Fops 12
![]() |
Vihreä pyörremyrsky jäällä. Tuomas Kangas yrittää pysäyttää forssalaista maajoukkuemiestä Aleksanteri Tiiriä. |
Teksti: Tuomo Leikkola
Kuva: Marjo Leikkola
Kankaanpään Jääkarhujen C-95 joukkue pelasi ensimmäisen C
I-divisioonakarsintaottelunsa 25.9. Turun Tepsiä vastaan Kankaanpäässä.
KJK:n luistin ei kulkenut parhaalla mahdollisella tavalla ja joukkue joutui
taipumaan Tepsille lukemin 2-3.
Tepsi luistin näytti kulkevan ja joukkue hallitsi peliä alusta lähtien
tehden erän ensimmäisen maalin ajassa 9:13. KJK:n erinomainen taistelutahto
nosti kuitenkin päätään ja Janne-Julius Juhola sai runnottua tasoituksen
Pasi Ylilammin syötöstä. Tepsin onnistuttua vielä kerran erän aikana, lähtivät
joukkueet ensimmäiselle erätauolle Tepsin johtoasemissa.
Toinen erä oli Tepsin ilotulitusta. Joukkue laukoi 19 kertaa, mutta KJK:n
onneksi vain kerran onnistui kiekko livahtamaan KJK:n maaliin. KJK:n peliä
puolestaan verotti vajaalla pelaaminen, joten toisen erän saldoksi joukkueelle
jäi kahdeksan laukausta kohti Tepsin maalia.
Kolmannessa erässä Tepsin painostus jatkui. Kahdestakymmenestä
laukauksesta huolimatta Tepsi ei kuitenkaan pystynyt lisäämään maalitiliään.
Sen sijaan KJK oli tällä kertaa tehokkaampi ja pisti kiekon häkkiin erän
viime minuuteilla. Asialla oli toistamiseen parivaljakko Janne-Julius Juhola ja
Pasi Ylilammi.
KJK:n maalissa pelanneen Jesse Rassin huikeat torjunnat estivät Tepsiä
karkaamasta tavoittamattomiin. Rassi oli hyvässä vedossa ja pelin aikana
kertyneet 53 torjuntaa pitivät veskarin hyvässä liikkeessä ja hien pinnassa.
Tepsin Jaakko Mäkimattilalle ei ihan yhtä kova hiki päässyt nousemaan, sillä
torjuntojen kokonaismäärä jäi kolmeenkymmeneenkahteen.
Tehot: Janne-Julius Juhoa 2+0 ja Pasi Ylilammi 0+2.
KJK C-95 pelasi itsensä valtakunnalliseen I-divisioonakarsintaan voittamalla kaikki kolme Länsirannikon esikarsintasarjan peliään. Viime viikonloppuna hoideltiin kotiluolassa sekä Lännen Kiekko Säkylästä 7-5 (3-0,1-4,3-1) että Ässät Team 4-3 (2-2,1-0,1-1).
Perjantain peli LäKiä vastaan oli vaikea ja äärimmäisen jännittävä. Jääkarhut sai hyvän aloituksen otteluun, kun Janne-Julius Juholan veto siniviivan tuntumasta yllätti LäKin maalivahdin. Erän puolivälissä Pontus Varpelaide ja Niko Lankoski heiluttivat kumpikin naapurin maaliverkkoa parin minuutin välein. 3-0 johto alkoi tuntua ilmeisen mukavalta, sillä vauhti hiipui sen jälkeen huolestuttavasti.
Toinen erä menikin sekavissa merkeissä. Heti erän alussa LäKi teki kaksi pikamaalia ja tuli näin maalin päähän. Samuli Leikkolan tarkka lämäri vei KJK:n 4-2 johtoon, mutta LäKi teki pian perään kaksi maalia ja tuli tasoihin. Kun Jääkarhut ottivat vielä kaksi jäähyä aivan erän lopulla, alkoi kannustusjoukkoja kylmätä. Ei kai LäKi taas kouluta meitä, kuten teki viime kauden finaalissa?
Kolmannen erän alun kahden miehen alivoima hoidettiin kuitenkin hienosti alta pois. Sen jälkeen Niko Lankoski ja Samuli Leikkola lämivät KJK:lle taas kahden maalin johdon. Vielä kerran LäKi onnistui kuitenkin pääsemään maalin päähän. Loppuminuuteilla katsomossa oli kaikilla varmasti verenpainetta monta mittarillista, sillä Jääkarhut sai jäähyn ja LäKi otti maalivahdin pois. Kiekko painettiin kovalla taistelulla kuitenkin väkisin LäKin puolustusalueelle ja lopulta Jose Niemi onnistui pistämään kiekon tyhjään maaliin. Näin trilleri päättyi KJK:n 7-5 voittoon.
Sunnuntain pelissä Ässien olo oli jo tukala, sillä heidän olisi pitänyt voittaa KJK vähintään kuudella maalilla selvitäkseen I-divisioonakarsintaan. Kotijoukkueelle olisi riittänyt siis vielä viiden maalin tappio.
Minkäänlaiseen varmisteluun ei kotijoukkue sortunut. Alusta lähtien peliin tultiin valtavalla energialla. Kotiyleisö huusi ja mylvi ansiokkaasti. Ensimmäisen erän puolivälissä Ässä-kannattajatkin saivat ilonaihetta, sillä vierasjoukkue onnistui karkaamaan 0-2 johtoon KJK:n kahden jäähyn ansiosta. Usko omaan tekemiseen oli Jääkarhuilla vahva ja pian Juho Hietaoja porhalsi läpiajoon eikä erehtynyt harhautuksessaan. Parin minuutin jälkeen Samuli Leikkola heitti riparin verkkoon KJK:n ankaran myllytyksen päätteeksi ja peli oli taas tasan.
Toinen erä oli hurjaa Jääkarhujen hallintaa. Paikkoja oli vaikka kymmeneen maaliin, mutta vain Jiri Patokosken veto puolustajan tontilta meni perille asti. Puolustajat olivatkin vahvassa roolissa railakkaalla taklauspelillään. Vierasjoukkueen organisaatio kävi kuumana kaiken aikaa ja toisen erän päätteeksi Ässävalmentaja joutuikin pihalle.
Kolmas erä oli myös kovaa taistelua. Ässät pääsivät vielä tasoihin alivoimalla suoraan aloituksesta. Niko Lankoski hoiteli vain minuutin päästä ylivoimalla KJK:n voittolukemiksi 4-3. Näin KJK jatkaa pelejään kahden viikon päästä kotihallissa I-divisioonakarsinnassa.
Tehopisteet viikonlopun peleistä: Niko Lankoski 3+2,
Samuli Leikkola 3+1, Pontus Varpelaide 1+3, Janne-Julius Juhola 1+2,
Maalivahtien torjunnat KJK-LäKi: KJK Jesse Rassi 47, LäKi Jyri Lehtonen 41
KJK-Ässät Team: KJK Jesse Rassi 26, Ässät Juhani Tähkä 47
![]() |
Aikalisän paikka. Valmentaja |
![]() |
Laidat ryskyivät Ässä-pelissä. |
Teksti: Tuomo Leikkola
KJK:n C-95 aloitti väkevästi sarjakautensa. Viime lauantaina Laitilassa kaadettiin paikallinen Jyske vakuuttavasti 3-8 (0-2,0-3,3-3).
C-95 pelaa kautensa alkuun I-divisioonan esikarsintasarjaa kolmen muun Länsirannikon joukkueen kanssa. Näistä neljästä kaksi parasta selviytyy varsinaiseen valtakunnalliseen I-divisioonan karsintaan ja loput kaksi jatkavat saman tien II-divisioonakarsintaan. Näin ollen tavattoman aikaisin pelattavat kolme ensimmäistä peliä ovat miltei kauden tärkeimmät.
Ottelun tärkeys näkyi ensimmäisessä erässä
hermostuneena pelinä. Jääkarhuilla oli vahva ote pelistä, mutta ratkaisut jäivät
tekemättä. Lopulta vajaan 14 minuutin pelin jälkeen
Toisen erän alkuun valmentaja
Kolmas erä muistutti, että 20 minuutin erä on pitkä ja mitä vain voi tapahtua. Viiden minuutin pelin jälkeen Laitila pääsi kaventamaan Jääkarhujen pelattua löysästi oman maalin edustalla. KJK:n Jose Niemi ja Pontus Varpelaide lisäsivät Jääkarhujen maalitiliä minuutin sisään kumpikin maalilla. Erän puolivälin jälkeen KJK:n luistelu hyytyi ja Laitila kavensi nopeasti kahdella maalilla. Jääkarhut ottivat aikalisän ja lisäsivät höyryä koneeseen. Koko ottelun energisesti pelannut Tuomas Kangas sinetöi pari minuuttia ennen erän päättymistä numeroiksi 3-8. Jääkarhupuolustuksen mailanheiton seurauksena Laitila sai vielä kokeilla numeroiden kaunistelemista rangaistuslaukauksella, mutta sen koko ottelun varmasti torjunut Jesse Rassi selvitti mainiolla jalkatorjunnallaan.
Ottelu oli erityisen siisti ja tuomarikaksikko Risto Anttila ja Toni Leino selvisivät tehtävästään erinomaisesti.
KJK:n kaksi seuraavaa karsintapeliä pelataan tulevana viikonloppuna kotihallissa. Perjantaina klo 19.30 vastaan tulee Lännen Kiekko Säkylästä ja sunnuntaina klo 14.00 Ässät Team.
Tehopisteet:
Maalivahtien torjunnat: KJK Jesse Rassi 30, LaJy Robert Kuusisto 37
Teksti ja kuvat: Tuomo Leikkola